Murskemäen tuulivoimahanke – Ruovesi

Tuulivoimahankkeen vaihe Missä mennään tällä hetkellä? Uutiset Tuulivoimahankkeen tiedot Tuulivoimahankkeen tarina Vaikutukset Yhteistyökumppanit Hankkeen aikataulu Q&A Haluatko tietää lisää hankkeesta? Yhteystiedot

Murskemäen tuulivoimahanke on ensimmäinen Ruoveden kunnan teollisen kokoluokan tuulivoimahanke. Hanke on suunnitteilla Ruhalan alueelle, noin 7 kilometriä Ruoveden keskustasta kaakkoon. Toteutuessaan tuulivoimapuisto tukisi Ruoveden taloutta ja edistäisi kestävää energiantuotantoa Etelä-Suomessa.

Tuulivoimahankkeen vaihe

Esiselvitys käynnissä
Kaavoitus käynnissä
Tällä hetkellä
Rakenteilla
Toiminnassa

Missä mennään tällä hetkellä?

Ympäristövaikutusten arviointiselvitys valmistui vuoden 2023 lopulla. ELY-keskus antoi ympäristövaikutusten arvioinnista (YVA) perustellun päätelmän maaliskuussa 2024.

ELY:n antama perusteltu päätelmä sekä muu kaavaluonnoksen ja YVA-selostuksen yhteydessä annettu palaute otetaan huomioon hankkeen jatkosuunnittelussa. Hanketta tullaan sopeuttamaan, jotta vaikutukset mm. maisemaan, luontoarvoihin ja meluun- ja välkkeeseen vähenevät.

Parhaillaan laaditaan osayleiskaavaa ja kaavaehdotuksen odotetaan valmistuvan vuoden 2024 loppuun mennessä, jolloin kaavahyväksyntä ajoittuisi vuoden 2025 ensimmäiselle vuosipuoliskolle.

 

Uutiset

10/2024 Tuulipuistovierailu Jämijärven Ratiperälle 5.10.

ABO Energy järjestää kaikille avoimen retken toiminnassa olevaan Ratiperän tuulipuistoon lauantaina 5.10.Päivän aikana on mahdollisuus tutustua tuulivoimaloihin, kiertää bussilla tuulipuistoa, keskustella tuulivoimasta sekä nauttia lounasta ja kahvitella. Lisätietoa ja ilmoittautuminen tämän linkin kautta.

07/2024 ABO Energy mukana Ruoveden Noitakäräjät -tapahtumassa

Tervetuloa tutustumaan Murskemäen tuulivoimahankkeeseen ja keskustelemaan hankkeesta pisteellemme!

03/2024 Hankkeen perusteltu päätelmä ELY-keskukselta

Pirkanmaan ELY-keskus antoi hankkeesta perustellun päätelmän. Perustellun päätelmän mukaan hankkeen merkittävämmät vaikutukset kohdistuvat maisemaan. Tämän lisäksi arvioitiin kohtalaisia vaikutuksia syntyvän pesimälinnuston ja välkkeen osalta. Hankkeen jatkosuunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota maisemavaikutusten lieventämiseen. Mikäli hanketta muutetaan, perustellun päätelmän ajantasaisuus tulee arvioida.

11/2023 Murskemäen tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus ja kaavaluonnos nähtävillä

Murskemäen tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa (YVA-selostus) esitetään tiedot hankkeesta ja sen vaihtoehdoista sekä arvio todennäköisesti merkittävistä ympäristövaikutuksista. YVA-selostus on nähtävillä 9.11.2023-8.1.2024 Pirkanmaan ELY-keskuksen verkkosivuilla ja ympäristöhallinnon verkkosivuilla.
YVA-selostuksen lisämateriaalina on julkaistu ns. Digi-YVA, joka on verkkosivulle koostettu tiivistelmä varsinaisesta YVA:sta.

Ruoveden ympäristölautakunta on päättäny kokouksessaan 2.11.2023 asettaa nähtäville tuulivoimahankkeen kaavaluonnosvaiheen aineiston. Osayleiskaavan valmisteluvaiheen aineisto on nähtävillä 9.11.–18.12.2023 välisen ajan kunnan verkkosivuilla ja paperinen aineisto on nähtävissä Ruoveden kunnankirjastossa osoitteessa Urheilutie 4, 34600 Ruovesi.

6/2023 Tuulimittausmasto pystytettiin hankealueelle

Kesäkuussa 2023 hankealueelle pystytettiin 180 metriä korkea tuulimittausmasto, jotta tuulivoimapuiston sähköntuotantoa pystytään arvioimaan tarkemmin. Mittausmaston pystytystyöt alkoivat puunpoistolla, jonka hoiti paikallinen toimija.

Myös Ruovesi-lehti uutisoi mittamaston rakentamisesta (16.6.2023): avaa sivu klikkaamalla linkkiä

3/2023 Asukaskysely

Osana ympäristövaikutusten arviointimenettelyä (YVA) toteutetaan kaikille avoin asukaskysely, jonka avulla selvitetään tuulivoimahankkeen mahdollisia vaikutuksia lähialueen elinoloihin ja viihtyvyyteen. Vastauksia toivotaan erityisesti lähialueiden asukkailta, loma-asukkailta, maanomistajilta, elinkeinonharjoittajilta sekä muilta käyttäjiltä. Kysely toteutetaan nimettömänä.

Kyselyyn pyydetään vastaamaan ensisijaisesti sähköisellä lomakkeella. Sähköinen kysely on avoinna 27.3.–16.4.2023 välisen ajan.

Vaihtoehtoisesti kyselyn paperiversioon voi vastata Ruoveden kirjastossa (Urheilutie 4, 34600 Ruovesi) kirjaston aukioloaikojen puitteissa 27.3.–15.4.2023 välisenä aikana

10/2022 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä YVA-ohjelma nähtävillä, yleisötilaisuus 27.10.2022

Murskemäen hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä ajalla 13.10–14.11.2022 kunnan nettisivuilla. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa (OAS) esitetään kaavan laatimisessa noudatettavat osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyt sekä suunnitelma kaavan vaikutusten arvioinnista. 

Hankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelma (YVA-ohjelma) on nähtävillä Ympäristöhallinnon nettisivuilla.

 

OAS:aa ja YVA:a koskeva yleisötilaisuus järjestetään torstaina 27.10.2022.

Tervetuloa!

4/2022 Infotapahtuma

Tervetuloa tutustumaan tuulivoimaan ja Murskemäen alustaviin hankesuunnitelmiin 27.4. järjestettävään infotapahtumaan Ruoveden Urheilutalolle (Pirkantie 4). Ovet ovat avoinna klo 17-20 ja paikalle voi saapua joustavasti tällä välillä. Tarjolla on pullakahvit ja pientä purtavaa.


Kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille!

3/2022 Kaavoitusaloite hyväksytty

Ruoveden kunnahallitus on kokouksessaan 28.3.2022 päättänyt aloittaa Murskemäen tuulivoimahankkeen osayleiskaavoituksen. Kaavakonsulttina toimii Ramboll Finland Oy. 

12/2021 Esiselvitys valmistunut

ABO Wind on teettänyt esiselvityksen alueen soveltuvuudesta tuulivoimatuotantoon konsulttiyhtiö Rambollilla. Voit tutustua selvitykseen sivun oikean laidan linkistä.

 

Tuulivoimahankkeen tiedot

Sijainti

Murskemäen tuulivoimahanke

Klikkaa karttaa nähdäksesi sen suurempana.

 

Tuulivoimalat

Suunnitelmissa selvitetään mahdollisuutta rakentaa viisi tuulivoimalaa alueelle. 

Voimaloiden tiedot

Turbiinien lukumäärä 5 kpl
Turbiinin malli ei vielä tiedossa
Turbiinin teho 6–10 MW
Roottorin halkaisija enintään 200 m
Napakorkeus enintään 200 m
Kokonaiskorkeus 260 m

 

Sähkönsiirto

 Murskemäen hankealueen läpi kulkee Fingridin 110 kV ja 400 kV sähkölinjat. Murskemäen tuulivoimapuisto on suunniteltu liitettäväksi Fingridin 110 kV sähkölinjaan maakaapelilla.

Alueen kuvaus

Hankealue sijaitsee noin 7 km Ruoveden keskustasta Kaakkoon Ruhalan alueella. Lähimmät vakituiset asuin- ja lomarakennukset sijaitsevat reilun 1 km etäisyydellä tuulivoimaloista. Tuulivoimapuiston alueen metsät ovat pääosin metsätalouskäytössä. Hankealueella sijaitsee myös kiviainesottoalue, jolle on myönnetty ympäristölupa.

Havainnekuvat

Havainnekuva Pekkalan kartanon suunnalta kohti Murskemäkeä.

Havainnekuva Pekkalan kartanon suunnalta kohti Murskemäkeä 

 

Havainnekuva Kotvionniemestä Pöytäselän yli kohti Murskemäkeä. 

Havainnekuva Kotvionniemestä Pöytäselän yli kohti Murskemäkeä. 

Mallinnukset

Tulossa myöhemmin

Viralliset aineistot

Hanke ympäristöhallinnon verkkosivuilla: avaa sivu klikkaamalla linkkiä

Hanke Ruoveden kunnan verkkosivuilla: avaa sivu klikkaamalla linkkiä

Tuulivoimahankkeen tarina

Murskemäen tuulivoimahanke lähti käyntiin, kun maanomistaja otti yhteyttä meihin loppuvuodesta 2021 ja tarjosi maa-alueitaan tuulivoimatuotannon käyttöön. Tämän jälkeen alueelle tehtiin esiselvitys, jossa todettiin alueen alustavasti soveltuvan tuulivoimatuotantoon. Ruoveden kunta päätti aloittaa hankkeen kaavoituksen maaliskuussa 2022, jolloin aloitettiin hankkeen ympäristövaikutusten arviointiprosessi ja kaavoituksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

 

Mitä hanke tarkoittaisi asukkaille ja Ruovedelle?

Tuulivoimapuisto tuottaisi uusiutuvaa, kotimaista energiaa lähes 6 000 sähkölämmitteiselle omakotitalolle sekä parantaisi Ruoveden kunnan elinvoimaa rakentamishankkeen lisäksi myös ylläpitovaiheessa. Tuulivoimapuisto kerryttäisi koko elinkaarensa ajan kiinteistöverotuloa kunnalle ja tuulipuiston rakennustyöt sekä valmiin puiston huolto- ja kunnossapitotyöt toisivat työmahdollisuuksia alueelle.

Tuulisähkön tuotannolla voitaisiin vähentää muusta energiantuotannosta aiheutuvia hiilidioksidi- ja hiukkaspäästöjä ja edistää kunnan omia ilmastotavoitteita.

Teiden parantaminen helpottaisi alueella liikkumista. Tuulipuistoalueen muu käyttö, kuten metsä- ja maatalouden harjoittaminen sekä marjastus ja metsästys voisivat jatkua ennallaan.

 

Yhteistyökumppanit

Murskemäen tuulivoimahanke lähti käyntiin maanomistajan yhteydenotosta vuonna 2021, minkä jälkeen se on edennyt yhteistyössä kunnan, hankkeen konsultin ja seurantaryhmän kanssa.

Ramboll Finland Oy toimi hankkeen ympäristövaikutusten arviointi- ja kaavakonsulttina.

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyä (YVA-menettely) seuraamaan koottiin eri tahoista koostuva seurantaryhmä. Seurantaryhmän tarkoituksena oli saada tietoa ja näkemyksiä eri osapuolilta sekä varmistaa, että työn aikana käytettävät tiedot ovat ajantasaisia ja mahdollisimman kattavia. Seurantaryhmä kokoontui kahdesti 20.9.2022 ja 13.9.2023.

 

Hankkeen aikataulu

 

Q&A

 

 Tuleeko tuulivoimaloista melua?

Tuulivoimapuistot suunnitellaan niin että voimaloista lähtevä ääni ei ylitä valtion määrittämää 40 desibelin ulkomeluarvoa asuntojen ja mökkien piha-alueilla. Usein luonnon luontaiset äänet peittävät tuulivoimaloista syntyvän äänen. Tähän vaikuttavat esimerkiksi tuulen suunta ja muut sääolosuhteet. ABO on teettänyt melumittaukset neljässä valmistuneessa tuulivoimapuistossa. Kaikissa puistoissa tulokset olivat samansuuntaisia ja mittaukset vastasivat hyvin kaavoituksen aikaisia melumallinnuksia. Tuulivoimaloille tehdään äänimallinnukset Ympäristöministeriön ohjeen mukaan (YM ohje 2/2014).

Vaikuttaako tuulivoima kiinteistöjen arvoon?

Kiinteistöhintoihin vaikuttaa moni asia. FCG ja Taloustutkimus tutkivat asuinkiinteistökauppoja kahdeksassa kunnassa, johon on rakennettu tuulivoimaa. Tutkimuksen mukaan tuulivoimaloiden käyttöönotolla ei ollut tilastollista vaikutusta asuin- ja lomakiinteistöjen hintoihin. Tutkimuksessa huomioitiin asuinkiinteistöjen yleinen hintakehitys Suomessa. Hintatason muutoksia selittivät muut tekijät kuten palvelu- ja väestörakenne.

Miten tuulivoimapuiston maisemavaikutuksia huomioidaan suunnittelussa?

Tuulivoimapuiston maisemavaikutuksia arvioidaan tarkasti osana ympäristövaikutusten arviointia ja niitä pyritään minimoimaan suunnittelussa. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota mm. seuraaviin seikkoihin:

  • Maiseman herkkyys muutoksille: esimerkiksi valtakunnallisesti, maakunnallisesti tai paikallisesti arvokkaat maisema-alueet tai rakennetun ympäristön kulttuurikohteet
  • Vaikutuksen suuruus: kuinka iso uusi elementti tuulivoimapuisto olisi maisemassa ja mille alueelle ja etäisyydelle voimalat näkyisivät
  • Lisäksi arvioidaan yhteisvaikutukset muiden olemassa olevien ja suunnitteilla olevien tuulivoimapuistojen sekä muiden maankäyttösuunnitelmien kanssa
  • Arvioinnin tueksi tehdään näkymäalueanalyysejä, havainnekuvia ja mahdollisesti myös videokuvasovitteita. Tyypillisesti maisemavaikutusten arvioinnin tekee aihepiiriin koulutuksen saanut maisema-arkkitehti
  • Näkymäalueanalyysejä tarkasteltaessa on huomioitava, että ne eivät ota huomioon pihapuustoa.

 

Haluatko tietää lisää hankkeesta? 

 Olen Annika Rossi ja olen toiminut hankkeen projektipäällikkönä syksystä 2022 lähtien. Hankkeeseen liittyen voit olla minuun yhteydessä milloin vain! Soitellaan tai tavataan tapahtumissa!

 

Yhteystiedot

Annika Rossi

Annika Rossi

Puh. +358 50 43 54 391
annika.rossi(at)abo-wind.fi

Projektit

 

Tuulivoimahankkeen vaihe Missä mennään tällä hetkellä? Uutiset Tuulivoimahankkeen tiedot Tuulivoimahankkeen tarina Vaikutukset Yhteistyökumppanit Hankkeen aikataulu Q&A Haluatko tietää lisää hankkeesta? Yhteystiedot